Tiivistys- ja kapselointikorjaus
Viime viikolla sain rautaisannoksen sisäilma-asioista Valtakunnallisilla ympäristöterveyspäivillä Tampereella. Kokonaisjohtopäätös on tässä ja nyt, että rakennukseen, joissa ihmiset asuvat tai työskentelevät on ympätty vuosikymmeniä toinen toistaan vaarallisempia rakennustuotteita. Näistä rakennustuotteista ei ole ollut niiden asennusaikana juurikaan minkäänlaista tietoa, miten ne vaikuttavat sisällä olevien käyttäjien terveyteen.
Huiminta on se, että koko ajan rakennusteollisuus saa tuottaa tutkimattomia uusia rakennustuotteita rakentamiselle, ja ne testataan loppukäyttäjän terveydellä. Jos sitten oireita tulee asiat laitetaan muka kuntoon somasti tiivistämällä ja kapseloimalla.
Havaintoni mukaan on suorastaan tuottoisaa ja elinkeinoelämää piristävää saada markkinoille tuote, jolla onkin kielteisiä terveysvaikutuksia sitä kauttaa saadaan terveyspuolelle uutta tutkimusta ja sillä on työllistävä vaikutus.
Otan esille päivillä lanseeratun Tiivistys- ja kapselointikorjauksen, jota merkittävä insinööritoimisto hehkutti. Olen aivan vakuuttunut, että kun muutama kuukausi mennään eteenpäin, on tiivistys- ja kapselointikorjaustapa useissa korjausoppaissa.Se on asukkaiden ja käyttäjien kannalta todella kurja juttu.
Itseäni hämmentää pahasti se, että kun asunnontarvitsija hankkii perheelleensä kodin tietyillä kriteereillä menettää se kokonaan merkityksen. Siinä "uudessa" kodissa ei tarvitse noudattaa yhtäkään maankäyttö- ja rakennuslain vaatimusta terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Hinta, jonka perhe on siitä maksanut on kuitenkin tämän päivän käypähinta.
Muuan vuosi sitten oli ns. tiivistämistyöryhmä, jossa isot insinööritoimistot yrittivät saada tiivistämistä- ja kapselointia ympämisiteriön alasen Hometalkoiden alle yhdeksi hyväksyttäväksi korjaustavaksi. Sitä ei tuolloin hyväksytty. Kaiken lisäksi kapselointi kuuluu avaruustekniikkaan eikä korjausrakentamiseen.
Se lienee näyttää tosiasialta, että olemme hävinneet taistelun terveellisestä sisäilmasta.